| Hyödyllistä Tietoa | ||
|
Vuokrausehdot Varaukset Saatavuus vaihtelee vuodenajan mukaan. Suosittelemme että auto varataan ennen lähtöä, viimeistään kolme päivää ennen aiottua kohteeseen saapumista. USAssa autojen vähimmäisvuokrausaika on yksi päivä, Kanadassa kaksi päivää. Muualla maailmassa vähimmäisvuokrausaika on kolme päivää. Pisin vuokrausaika on 56 päivää. Tehtyä varausta on mahdollista muuttaa tietyin ehdoin myös varausvahvistuksen jälkeen ottamalla yhteyttä toimistomme numeroon 09-612 20215. Muutokset vahvistettuihin varauksiin on tehtävä viimeistään viisi arkipäivää ennen autonvuokrauksen alkua. Vuokrausvaatimukset Autonvuokrauksen vähimmäisikäraja on 21 vuotta ellei muuta ole mainittu. Kuljettajan ajokortin on täytynyt olla vähintään vuoden voimassa ennen autonvuokrausta. 21-25 vuotiaat vuokraajat saattavat joutua maksamaan ylimääräisiä vakuutusmaksuja joissakin maissa voidakseen ajaa tietyn autotyypin autoja. Alle 25 –vuotiaat (21-24 v.) kuljettajat saattavat myös joutua maksamaan ns. nuoren kuljettajan lisämaksun paikan päällä. Lisätiedot toimistostamme. Joissakin maissa on voimassa myös autonvuokrauksen yläikäraja. Minimi ikäraja on 30 vuotta kuljettajille, joilla on Espanja, Portugalin tai Israelin ajokortti. Maksimi ikäraja on 74 vuotta. Alamo pidättää itsellään oikeuden olla vuokraamatta autoja asiakkaille jotka eivät täytä yllämainittuja vaatimuksia tai asiakkaille joiden voidaan katsoa käyttäytyvän siten etteivät he kykene ajamaan autoa. Vuokra-auton nouto Vuokra-automme voidaan noutaa noin kahden tunnin kuluessa annetun vuokrausajankohdan ennen tai jälkeen. Vuokrauspisteessämme päävuokraajan on esitettävä voimassa oleva ajokortti, omalla nimellään oleva kansainvälinen luottokortti, passi ja etukäteen maksettu autonvuokrausvoucher. Vuokratessanne autoa edellytämme asiakkaidemme allekirjoittavan vuokraussopimuksen. Pyydämmekin vuokraajia tutustumaan huolellisesti vuokrausehtoihin ja varmistamaan että varauksenne on vahvistettu ja maksettu etukäteen. Vuokraussopimus on sitova eikä sitä voi keskeyttää ennen sovittua päivämäärää ja aikaa. Vuokrauskohteen henkilökunta saattaa tarjota ylimääräisiä vakuutuksia, lisävarusteita ja palveluita jotka eivät kuulu etukäteen maksettuun vuokrauspakettiin. Mikäli päätätte ostaa näitä lisäpalveluita, tulee maksu suorittaa aina kohteessa vuokrauksen yhteydessä. Huomioikaa myös että teiltä laskutetaan lisäpalveluihin liittyvät paikalliset verot. Lisäkuljettajat Lisäkuljettajien täytyy täyttää vaatimukset koskien ikää ja ajokykyä. Lain mukaan kaikki lisäkuljettajat on rekistöröitävä asianmukaisesti vuokrauspisteessämme jotta kaikki vakuutukset ovat voimassa. Lisäkuljettajien on myös esitettävä voimassaoleva ajokortti ja passi. Useimmissa maissa lisäkuljettajista veloitetaan erillinen lisämaksu joka on määritelty vuokraussopimuksessa. Vuokrauksen aikana Liikennelait ja pysäköinti- sekä nopeusrajoitukset vaihtelevat maittain. Paikallisia rajoituksia ja sääntöjä tulee noudattaa tarkasti. Mahdolliset sakot on maksettava välittömästi. Mikäli niitä ei makseta kohteessa, lähetetään maksu kotiosoitteeseenne. Vuokraaja on vastuussa siitä että auto vuokrausajan loputtua palautetaan samassa kunnossa missä se oli noudettaessa (normaali kuluminen poislukien). Pysäköidessä auto kannattaa jättää mahdollisimman turvalliseen paikkaan ja varmistaa ettei ylimääräisiä tavaroita ole näkyvissä auton sisällä. Näin voitte ehkäistä mahdollisen automurron. Mikäli tarvitsette apua, pyydämme teitä ottamaan yhteyttä 24H auki olevaan palvelukeskukseemme. Puhelinnumero on vuokrasopimuksessanne sekä avaimenperässä. Palvelukeskuksemme tekee parhaansa jotta asianne tulee selvitettyä. Mikäli joudutte onnettomuuteen, ilmoittakaa siitä välittömästi poliisille sekä paikalliseen Alamon vuokrauspisteeseen. Säästäkää kopio poliisi-ilmoituksesta, tarvitsette sitä tehdessänne vahinkoilmoituksen vakuutusyhtiölle. Maat joissa voi ajaa vuokra-autolla Alamon autoilla voi ajaa vain tietyissä, etukäteen määritellyissä maissa (paikallisia poikkeuksia). Tiedot sallituista maista löytyvät kotisivuiltamme. Ennen palautusta Tarkistakaa kuinka paljon olette käyttäneet polttoainetta ja huolehtikaa että tankkaatte polttoainetankin täyteen asianmukaista polttoainetta. Mikäli tankki täytetään vääräntyyppisellä polttoaineella, on vuokraaja 100% taloudellisessa vastuussa mahdollisista korjauskuluista. Palauta auto täyteen tankattuna (USAssa auton voi palauttaa myös tankkaamatta, edellyttäen että valitsemanne vuokrauspaketti sisältää tankillisen polttoainetta). Mikäli auto palautetaan tankkaamatta, varmistakaa että teitä laskutetaan vain käyttämästänne polttoaineesta. Mahdolliset vauriot autossa täytyy raportoida henkilökunnallemme vuokrauspisteessä vakuutusta varten. Tarkistakaa auton toimivuus ennen sen luovuttamista, paikallinen henkilökuntamme auttaa teitä mielellään mikäli teillä on kysymyksiä tai huomautettavaa autosta. Palautus Varmistakaa että palautatte auton samassa kunnossa jossa saitte sen. Yksi autonvuokrauspäivä on aina 24 tuntia ja pienikin viive auton palautuksessa aiheuttaa ylimääräisen vuorokauden lisämaksun paikallisen hinnaston mukaisesti. Palauttakaa auto etukäteen sovittuun vuokrauspisteeseen täyteen tankattuna. Mikäli auto ei ole tankattu täyteen tai tankki on kokonaan tyhjä, veloitetaan teiltä polttoainekulu sekä palvelumaksu luottokortiltanne. Auto on palautettava samassa kunnossa jossa saitte sen, poislukien normaali kuluminen. Auto tarkastetaan mahdollisten vaurioiden löytämiseksi yhdessä Alamon paikallisen henkilökunnan kanssa ja teidän on täytettävä vahinkoraportti mikäli auto on vaurioitunut vuokrauksen aikana. Teidän tulee myös esittää vuokraussopimuksenne. Mikäli auto vaatii muita siistimistoimenpiteitä kuin normaalin puhdistuksen, veloitetaan ylimääräiset kulut luottokortiltanne. Yhdensuuntainen vuokraus Useimmissa maissa auto on mahdollista vuokrata yhdeltä paikkakunnalta ja palauttaa toiselle paikkakunnalle samassa maassa. Tietyissä maissa auto on mahdollista palauttaa myös toiseen maahan. Yhdensuuntaiset vuokraukset maiden välillä tehdään toimistossamme numerossa 09-612 20215. Yhdensuuntaisesta vuokrauksesta peritään lisämaksu joka maksetaan perillä vuokrauskohteessa. Huomioikaa että teiltä veloitetaan myös paikalliset verot lisämaksusta. |
||
|
|
|
etusivu
tietoa alamosta
Hyödyllistä tietoa
contact us
tietosuojakäytäntö |